Älä koskaan sijoita sellaiseen, mitä et ymmärrä, kuuluu vanha viisaus. Kouluttautuminen onkin reitti paremmaksi sijoittajaksi. Sijoituspalvelututkinto on tukeva paketti oppia eri sijoitustuotteista sekä sijoittamiseen liittyvästä juridiikasta ja verotuksesta.

Sijoituspalvelututkinto on 12 opintopisteen laajuinen opintokokonaisuus. Maksullista tutkintoa järjestävät yhteistyössä Aalto University Executive Education ja APV-sijoitustutkinnot Oy. Kokonaisuus suoritetaan tekemällä tentti jossakin Aalto EE:n toimipisteessä yhdeksällä eri paikkakunnalla.

Sijoituspalvelututkinto (tunnetaan myös lyhenteellä APV1) on suunnattu erityisesti rahoitusalan ammattilaisille, ja Finanssivalvonnan tutkintovaatimuksen mukaisesti kaikilla sijoitustuotteita myyvillä suositellaan olevan se suoritettuna. Tutkinnosta hyötyy myös tavallinen piensijoittaja.

Aivan aloittelijoille en tutkintoa ehkä suosittelisi, ellei ole valmis käyttämään hyvin paljon aikaa oppimateriaalien kertaamiseen ja kenties tukimateriaalienkin etsimiseen. Sanoisin, että tutkinto sopii jatkokoulutukseksi sijoittajalle, jolla on jo sijoittamisen perusteet hyvin hallussa.

Sijoituspalvelututkinto antaa eväitä arvopaperisijoittamiseen.

Laaja katsaus eri sijoitustuotteisiin

 

Sijoituspalvelututkinto koostuu viidestä osiosta:

1 Kansantalous ja rahoitusmarkkinat

2 Yritystalous

3 Sijoitustuotteet ja sijoittaminen

4 Sijoituspalvelujen tarjontaa koskeva etiikka, sääntely ja yksityisoikeuden perusteet

5 Sijoittajan verotus sekä perhe- ja perintöoikeuden perusteet

Kolmososio eli sijoitustuotteet ja sijoittaminen on kaikista laajin, ja siitä on myös tentissä eniten kysymyksiä. Katetuksi tulevat niin rahastot ja suorat osakesijoitukset kuin myös harvinaisemmat sijoitustuotteet, joihin ei törmää niin usein, kuten indeksilainat ja johdannaiset. Tutkinto on niin laaja, että perehtyminen näihin eri sijoitustuotteisiin on varsin syvällistä ja antaa piensijoittajalle paljon hyödyllistä tietoa.

Muut tutkinnon osiot kytkeytyvät sijoittamiseen ja tukevat sijoitustuotteiden ymmärtämistä. Opiskelija saa tietoa esimerkiksi osinkojen verotuksesta. Lisäksi tutkinnon osiot yksityisoikeudesta ja perhe- ja perintöoikeudesta ovat sellaisia, että jokainen kansalainen varmasti hyötyy niistä jossakin vaiheessa elämää.

Talouteen ja sijoittamiseen liittyy paljon omia käsitteitä ja hankalaakin ammattijargonia, johon tutkinnon oppimateriaali perehdyttää erittäin laajasti. Yksi tutkinnon suuria hyötyjä onkin se, että se auttaa ymmärtämään kaikenlaista sijoitusinformaatiota.

Sijoituspalvelututkinnon sisältö katsoo hieman peräpeiliin – lieneekö tämänkaltaisen tutkinnon sisältöä hidasta päivittää. Esimerkiksi suosiotaan menettäneistä eläkevakuutuksista on opintovaatimuksissa laajahko osio, mutta joukkorahoitusta käsitellään melko lyhyesti ja kryptovaluutoista ei mainita halaistua sanaa. Lisäksi vaihtoehtoisista sijoitustuotteista, kuten metsästä ja taiteesta sijoituskohteena on vain lyhyt maininta.

Koska sijoituspalvelututkinto on suunnattu ennen kaikkea finanssialan ammattilaisille, mukana on myös piensijoittajalle osittain epärelevanttia tietoa, kuten tarkka ohjeistus asiakkaan tunnistamiseen sijoituspalveluyrityksessä. Toisaalta on ihan mielenkiintoista esimerkiksi tietää, mitä pitää tehdä tullakseen epäillyksi rahanpesusta – ja tieto auttaa myös ymmärtämään, miksi pankki voi kysyä hyvinkin yksityiskohtaisia tietoja asiakkaistaan.

 

Materiaalin voi opiskella itsenäisesti tai kurssilla

 

Kurssin opintovaatimuksiin sisältyy yhdeksän kirjaa kokonaan tai osittain sekä kymmenen laajahkoa monistetta tai opasta. Opintomateriaalin voi opiskella itsenäisesti, jolloin kirjat tulee itse ostaa ja/tai etsiä kirjastoista. En osaa sanoa, miten helposti kaikki kirjat ovat saatavilla. Monisteet ja oppaat onneksi löytyvät ilmaiseksi verkosta.

Toinen vaihtoehto on lähteä opiskelemaan opintosisällöt jonkin koulutuksen järjestäjän kurssille. Aalto EE julkaisee sivuillaan listan näistä koulutuksen järjestäjistä.

Itse suoritin tentin elokuussa 2018 opiskeltuani kesän aikana Nasdaqin APV1 e-kurssilla. Opiskelupäiväni olivat ripoteltuna sinne tänne pidemmälle ajanjaksolle, mutta yhteensä minulla meni arviolta puolitoista viikkoa tenttiin valmistavan kurssin opiskelemiseen.

Nasdaqin verkkokurssilla opintomateriaalit oli koottu verkon oppimisalustalle sijoituspalvelututkinnon viittä osa-aluetta noudattaen. Olen erittäin tyytyväinen valintaani opiskella tenttiin kurssilla enkä itsenäisesti sekalaisen kirja- ja monistepinon avulla, sillä kurssilla asiat oli tiivistetty ja niistä oli poimittu olennaisimmat asiat luettavaksi. Lisäksi aihealueet oli pilkottu mukavan pieniksi palasiksi, jotka oli helppo omaksua – raskasta aihepiiriä kevensivät myös kuvat ja erilaiset helppotajuiset graafit.

Nasdaqin verkkokurssin sisältö ei kuitenkaan ollut täysin tasalaatuista: pienehkö osa kurssimateriaaleista  poikkesi valtavirran tiivistetystä ja selkokielisestä linjasta ja vaikutti lähestulkoon suoraan lakikirjasta kopioidulta pitkine kapulakielisine lauseineen. Lieneekö kurssimateriaalia ollut tekemässä useampi henkilö.

 

Digitentti koostuu sadasta kysymyksestä

 

Sijoituspalvelututkinnon tentti tehdään digitaalisesti tabletilla Aalto EE:n toimipisteessä. Tenttiaika on kolme tuntia. Tentti koostuu sadasta monivalintakysymyksestä, joissa on aina neljä vastausvaihtoehtoa. Vain oikeat vastaukset lasketaan, ja tentin läpäisemiseksi vaaditaan 60 prosenttia oikeita vastauksia.

Lisäksi jokaisesta viidestä eri osiosta on eri määrä kysymyksiä, ja osioille on määritetty prosenttiraja kysymyksistä, jotka vähintään pitää olla oikein koko tentin läpäistäkseen. Ei voi siis päntätä ankarasti vain kolmea osa-aluetta jättäen kaksi osa-aluetta täysin huomiotta ja odottaa että nuo kolme aluetta kantaisivat koko tentin läpi.

Jos on epävarma jonkin kysymyksen vastauksesta, sen voi merkata itselleen tabletin ”kirjanmerkillä” ja palata siihen myöhemmin.

Kannattaa huomata, että joskus aiemmin sijoituspalvelututkinnon tenttijää rankaistiin vääristä vastauksista tentissä. Tämä periaate on kuitenkin muuttunut. Huomasin myös, että jo noin kuukausi sen jälkeen kun itse suoritin tentin, yhden osion oikeiden vastausten minimirajaa muutettiin. Muutoksia tentin arvostelussa saattaa siis tapahtua usein, joten kannattaa tarkistaa viimeisin tilanne juuri ennen kuin on menossa tenttiin.

Kun kaikkiin sataan kysymykseen on vastattu, tenttijä palauttaa tentin arvosteltavaksi. Hetkisen raksutettuaan järjestelmä läväyttää ruudulle tentin tulokset, jossa näkyy koko tentin ja eri osa-alueiden tulokset eriteltyinä. Jos tentti on mennyt läpi, järjestelmä lähettää sähköpostiin todistuksen tutkinnosta pdf-tiedostona.

Tuloksen saaminen heti tenttitilanteen päätteeksi on supernopeaa ja antaa välittömän palautteen onnistumisesta. Toisaalta voisi olla hauskaa nostattaa jännitystä odottamalla tentin tuloksia. Mutta totta kai heti saatu tieto tentin läpäisemisestä vastaa kiireisen nykyelämän vaatimuksiin, ja tarvittaessa tutkintotodistusta voi heti hyödyttää esimerkiksi työnhaussa.

PS. Paljon lisäluettavaa sijoittamisesta löydät juttupankista!